sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Kärpässienitehtailua

Eilen käytiin miehen kanssa Helsingissä kaverimme taidenäyttelyn avajaisissa, jonne tekaisin parisensataa minimuffinssia. Teema oli mitä mainioin eli kärpässienet, vihreänä sekä punaisena. Itsehän olen myöskin pilkku/pallohullu eli sopi meikäläiselle varsin hyvin : ) Makuna sienissä oli valkosuklaa-lime ja kuorrutukset tein pomadasta ja pikeeristä. Ihan ei menny leipominen niinku Strömsöössä, mutta hyvin sienet näytti silti vieraiden suihin katoavan : )
Kannattaa muuten käydä katsastamassa kyseinen näyttely, se on avoinna 20.12.13 saakka! Eipä siellä voinut kun ihmetellä ja ihastella miten kukaan pystyy moisiin pikkutarkkoihin ja hienoihin töihin, HUH!!


Valmiina lähtöön


Punaista. .


. . ja vihreetä.


Boolit oli toki teemaan sopivat!


Vietiin tuliaisena kukkia, joihin ujutin muutaman kärpässienen koristeeksi : )
















maanantai 18. marraskuuta 2013

Joulu se tulla jolkottaa...

Ihanaa, kohta vuoden mahtavin juhla on täällä! Olen jouluihminen henkeen ja vereen ja tykkään aloittaa jouluhössötykset jo hyvissä ajoin ; ) Viime vuonna taisin askarrella joulukortitkin jo syksyn alussa. . Nyt en ole vielä tehnyt kuin muutaman kortin ja joitakin askarteluja lasten kanssa. On tässä ollut kaikenlaista (mukavaa!)hässäkkää ettei ole vain yksinkertaisesti ehtinyt! Jotakin pientä jouluun viittaavaa on kuitenkin nurkkiin jo kertynyt, kuten  kasa joululahjapapereita, liimapyssyjä, lahjanauhoja, uusia koristeita ja askartelutarvikkeita sekä salaisia pussukoita, joihin ei kenelläkään ole lupaa mennä kurkkimaan. . ; )


Uusia palloja . .


Perinteistä punaista ja valkoista


Sydänverhot vaihdoin Isänpäiväksi ♥


Kortteja pukkaa : )


Paperia, paperia . .



Pörröpalloja, yhdessä askarreltuja


Näistä pallohiiristä tuli muksujen suosikit, ne piti viedä jopa kouluun ja tarhaan tutustumaan : )


Kynttilän valosta nautitaan joka ilta


Nämä valopallot taisin ostaa viime vuonna, niin on suloiset! Nyt haikailen samanlaisista, mutta eri väreissä . . 



Pfaffikin sai vähän valaistusta


Voiko olla hienompaa glögipulloa, häh?!


Ekat joulukalenterit! Näistä ei meinaa pienet näpit pysyä erossa millään. .